maanantai 6. tammikuuta 2014

Kynnyskysymyksiä

Lahdesta moi!

Matalat kynnykset helpottavat kulkemista.
Kuva Logomon ainoasta kynnyksestä.
Perjantaina 13. päivä me vertuoosilaiset kokoonnuimme Lahdessa, jossa tutustuimme Lahden ensimmäisen coworking-tilan, co/Malskin toimintaan sekä saimme kuulla suunnitteilla olevasta yritys- ja kulttuurikeskus MALSKISTA. Co/Malski on kohtaamispaikka ja uusi toimintamalli eri alojen toimijoille, ja se on syntynyt vastaamaan tarpeeseen saada Lahteen tila ja toimintaa, joka mahdollistaisi yhdessä tekemisen ja uusien kontaktien syntymisen.

Coworking-tilan taustalla on Luovat ry:n hallinnoima lokakuussa 2012 alkanut C/O TILA-hanke. Luovat ry puolestaan on Lahden luovan talouden ja toiminnan kehittämisyhdistys, ja sen toimintaa meille esitteli TILA-hankkeen projektipäällikkö Pia Sandvik. Yhteisen tilan lisäksi Luovat ry tarjoaa myös yhdistystoimintaa jäsenilleen, ja tässä tulimmekin varsinaisten (kynnys)kysymysten ääreen.

Luostarisen ja Parkkolan määritelmän mukaan luovan talouden kentässä tuottajan osaamisen ytimessä on "mosaiikkimaisesti hahmottuvien verkostojen hallinta, jossa yhdistyy sekä virtuaali- että reaalimaailma, luovuus, kulttuuri, yhdessä tekeminen, joukkoistamisen voima, mainetalous, eri toimialojen hallinta...". (Parkkola (toim.) Humak 2012, 202.) Miten siis yhteisö luodaan? Entä miten kynnystä osallistua yhteisiin tapahtumiin voisi madaltaa? Pia Sandvikin mukaan yhdistyksen järjestämään toimintaan osallistutaan mieluusti, jahka on vain uskallettu tulla sen ensimmäisen kerran. Esiin nousi myös kysymys toimintaa osaltaan rahoittavien kannatusyritysten mukaan houkuttelemisen tarpeesta, mutta tähän kysymykseen palaan myöhemmin.

Nikkarointia alhaalta ylös


On pohdittava hieman verkostojen luonnetta. Verkothan toimivat alhaalta ylös, mikä antaa yksittäiselle toimijalle enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa ja tarjoaa enemmän mahdollisuuksia onnistua. Nassim Taleb kirjoittaa teoksessaan Musta joutsen näin: Keksijöiden ja yrittäjien strategia on luottaa vähemmän ylhäältä alas -suunnan suunnitteluun ja keskittyä mahdollisimman paljon nikkarointiin ja tilaisuuksien tunnistamiseen, kun ne ilmaantuvat. (Taleb, Terra Cognita, Helsinki 2007, 19.) Osallistumalla aktiivisesti tilaisuuksiin ja nikkaroimalla siellä sun täällä meistä jokainen altistaa itsensä onnenkantamoisille, ja tämä on seikka, joka kannattanee pitää mielessä kaikessa omassa toiminnassa sekä muita toimintaan mukaan houkuteltaessa.

Taleb viittaa teoksessaan myös verkostotutkijoiden kuten Duncan Watts, Steven Strogatz ja Albert-Lászlo Bárabásin tutkimusten tulokseen todeten, että verkostoilla on luontainen taipumus järjestyä äärimmäisen keskittyneiseen arkkitehtuuriin. Tämä tarkoittaa sitä, että muutamalla verkoston solmulla on erittäin paljon kytkentöjä ja muilla tuskin muutama. (Emt, 281.) Siten luovilla tiloilla on mahdollisuus olla verkostojen keskittymäkohtia, mikä tekee niistä elinvoimaisia. Mikäli verkostossa tapahtuu vaurioita, se tapahtuu todennäköisesti jossain heikommin kytkeytyneessä osassa, jolloin isot osaset ovat turvassa. Ajatellaanpa vaikka maailman lentokenttiä: Katastrofi Oulun kentällä ei lamauta maailman lentoliikennettä samalla tavalla kuin vaikkapa JFK:n kenttää kohdannut onnettomuus, mutta katastrofi Oulun kentällä on todennäköisempää, koska pieniä solmukohtia on enemmän kuin isoja. Onko siis avain verkostojen hallintaa se, että näkee oman roolinsa verkostossa, tiedostaa verkostojensa keskittymäkohdat ja huolehtii niiden toimivuudesta? Mene ja tiedä, myöhemmin keväällä ehkä osaan vastata tähän itse laatimaani kysymykseen. Pysyttele siis mukana, sillä paljon on vielä tulossa!

c/o Malski tarjoaa viihtyisät tilat eri alojen toimijoiden kohtaamiselle.
Juhani Vainio (pieni kuva) esitteli meille Lahteen suunnitteilla
olevaa yritys- ja kulttuurikeskus Malskia.