keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kaapelitehtaan antia

Näkyyks arvot, onks asenne hyvin? 


Työelämän osaamisvaatimukset kasvavat. Osaamisen keskeisiä asioita ovat tietojen, taitojen ja kokemuksen lisäksi asennoituminen ja suhdeverkostot. 

Näin kirjoitti Markku Silvennoinen jo vuonna 2008 verkostoitumisen saloihin perehdyttäneessä teoksessaan Löydä aarteesi - verkostoidu! Oikea asenne onkin olennaista, mikäli haluaa luoda laajat suhdeverkostot, sillä verkostoissa on kyse ihmisten välisistä vuorovaikutussuhteista, jotka perustuvat luottamukselle. Luottamuksen ja suhdeverkostojen henkilökohtaisuuden merkityksen toivat esiin myös Kaapelitehtaalla vertuoosilaisille verkostoitumistaidoistaan ja näkemyksistään puhuneet Stuba Nikula, (Kaapelitehtaan entinen toimitusjohtaja, nyk. Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja ),Timo Parkkonen (Tuottaja, Susanna Leinonen Company) ja James Ennoila (Tuotanto- ja työntekoyhtiö Pågå Oy).

Verkostojen syntyminen luonnollisesti edellyttää sitä, että ihmiset tapaavat. Kaapelitehtaalla yhteisöllisyyttä pyritään luomaan ensinnäkin ylhäältä alas, jolloin tiloja hallinnoiva Kiinteistö Oy Kaapelitehdas järjestää vuokralaisille muun muassa koulutuksia. Toisaalta alhaalta ylös suuntautuva toiminta on verkostojen ja aidon yhteistyön syntymisessä aidompi muoto, ja tällaisia kohtaamisia mahdollistetaan yhteisten tilojen kautta. Kahvilat, ravintolat ja wc-tilat ovat tiloja, joissa ihmiset voivat tavata arkisesti ja ennen kaikkea sattumalta. Kiinteistö Oy Kaapelitalon hallinnoiman Suvilahden vanhan teollisuusalueen suunnittelussa yhteisöllisyyden luominen on otettu entistä paremmin huomioon, joten osasta tiloja löytyy myös yhteiset keittiöt.

Kaikissa tilanteissa kannattaa pitää mieli avoimena
- koskaan ei tiedä, kenet voi tavata.


 Yhteiset tilat luovat siis mahdollisuuden satunnaisille kohtaamisille ja tutustumisille, joista voi pikku hiljaa kehkeytyä yhteistä tekemistä ja/tai uusia ideoita. Edellytyksenä on kuitenkin avoin mieli ja sen tiedostaminen, että kuka tahansa voi olla oikea ihminen. Kuten kiinalainen sananlasku sanoo: Kohtele jokaista kuin ottaisit vastaan suuren vieraan. 

 

 

Sillä hyvä kello kuuluu kauas...


Oikeanlaisen asenteen merkitystä painotti myös Susanna Leinonen Companyn tuottaja Timo Parkkonen. Tavatessa mahdollisia asiakkaita tai yhteistyökumppaneita eri puolilla maailmaa on pyrittävä tekemään hyvä vaikutus, luotava kuva uskottavasta ja luotettavasta kumppanista, ja tätä voi edesauttaa muun muassa tutustumalla etukäteen paikalliseen tapakulttuuriin. Keskeistä on myös verkostoituminen muiden tuottajien kanssa, sillä kuuntelemalla muita tuottajia ja oppimalla heiltä voi itse yrittää kiertää verkoston mahdolliset sudenkuopat. Sama toimii luonnollisesti toisinpäin: jaa itse omat kokemuksesi, tietosi ja osaamisesi muiden käyttöön. Kuten Stuba Nikula asian kiteytti: verkostoista saa sitä, mitä itse sinne antaa. Niin hyvässä kuin pahassa. Tarkista siis asenteesi ja mieti, mitä tietoa ja osaamista sinulla on annettavana muille, sillä verkostoituminen ei ole baseball-korttien keräilyä.

Olennaista on myös yhteinen arvopohja, minkä James Ennoila toi esiin omassa puheenvuorossaan. Asenteen lisäksi on siis tarkistettava ja tiedostettava arvonsa ja viestiä niistä - ja ennen kaikkea - on seisottava arvojensa takana. Summa summarum: ennen kuin astut ovesta ulos maailmaan verkostoitumaan, pysähdy ja kysy itseltäsi: Näkyykö arvot, onko asenne hyvin? Jos vastasit näihin kyllä - onnea matkaan!

Kuva: Sini Immonen.